Sosiaaliturvamaksulla tarkoitetaan yleensä työsuhteiden yhteydessä maksettavia sairausvakuutusmaksuja. Sosiaaliturvamaksua maksavat sekä työnantaja että työntekijä. Laajemmin ajateltuna yhteiskunnan järjestämään sosiaaliturvaan liittyy muitakin maksuja ja palveluita, jotka liittyvät kansalaisten terveyden ja toimeentulon turvaamiseen. Sosiaaliturvamaksuista puhuessa kuitenkin useimmiten tarkoitetaan juuri työsuhteiden yhteydessä maksettuja maksuja.
Sosiaaliturvamaksun merkitys
Sosiaaliturvamaksuilla katetaan sairausvakuutusjärjestelmän kuluja. Sairausvakuutusjärjestelmän kautta maksetaan esimerkiksi sairauspäivärahaa, kuntoutusrahaa, sekä äitiys-, isyys-, vanhempainrahaa. Järjestelmän tavoitteena on tasata lyhytaikaisesta sairaudesta sekä vanhempainlomasta aiheutuvaa toimeentulon menetystä. Käytännössä Verohallinto tilittää sosiaaliturvamaksuilla kerättyjä varoja Kelalle, joka käyttää rahat sairausvakuutusetuisuuksien maksamiseen.
Sairausvakuutusmaksun laskeminen
(Kuva perustuu vuoden 2017 lukuihin)
-
Työntekijä maksaa sairausvakuutusmaksua yhteensä 1,54% (vuonna 2019). Käytännössä verottaja sisällyttää tämän valmiiksi työntekijän verokorttiin ja työnantaja huolehtii rahojen tilittämisestä valtiolle. Työntekijän ei siis yleensä tarvitse huolehtia maksamisesta, vaan työnantaja tilittää sen osana ennakonpidätyksen tilitystä.
-
Työnantaja maksaa aina työnantajan sairausvakuutusmaksua 16–67 -vuotiaista työntekijöistä. Tätä nuoremmille tai tätä vanhemmille työntekijöille maksetuista palkoista ei työnantajan tarvitse maksaa sosiaaliturvamaksuja. Työnantaja maksaa työnantajan sairausvakuutusmaksua 0,77% työntekijän bruttopalkasta (vuonna 2019). Tämä osa tulee bruttopalkan päälle ja sen työnantaja tilittää Verohallinnolle OmaVero-palvelun kautta.
Maksaminen
Työnantajan on tilitettävä sairausvakuutusmaksu Verohallinnolle viimeistään palkanmaksukuukautta seuraavan kuukauden 12. päivänä. Jos työnantaja siis maksaa palkan tammikuussa, tulee hänen tilittää työntekijältä pidätetty ennakonpidätys (sisältää työntekijän sairausvakuutusmaksun) ja työnantajan sairausvakuutusmaksu Verohallinnolle viimeistään helmikuun 12. päivään mennessä.
Palkkaus.fi tilittää automaattisesti työnantajan puolesta työnantajasuoritukset eli ennakonpidätyksen ja sairausvakuutusmaksun työnantajan OmaVero-tilille palvelussa maksetuista palkoista. Kirjaus maksusta näkyy OmaVerossa pienellä viiveellä.